Olen lähdössä kolmen päivän kuluttua Länsi-Afrikkaan paukuttamaan djemberumpuja kolmeksi viikoksi. Syksyyni on siis kuulunut huomattava määrä lääkärissä ja apteekissa ravaamista - tavanomaisten arkeen kuuluvien hammas- ynnä muiden lääkärikäytien lisäksi olen tietenkin ravannut tämän tästä psykiatrilla ja yleislääkäreillä saamassa lisää sairaslomaa, terapialausuntoja ja lääkkeitä. Tämän lisäksi olen käynyt saamassa kaikenlaista matkaneuvontaa ja liudan rokotuksia, reseptejä ja suosituksia Afrikan-matkaani varten.
Ilmoittauduin kyseiselle matkalle syyskuu alussa, jolloin minulla ei vielä ollut mitään tietoa siitä, millaisessa psyykkisessä jamassa tulisin viettämään syksyni. Psyykkisessä oireilussa ei nyt sinänsä ole mitään uutta, mutta syksyn lopulla koin, että olin tässä suhteessa paremmassa tilanteessa kuin pitkään aikaan, niin kuin mielestäni tosiaan olikin: minulla oli ensimmäistä kertaa tilaa ja aikaa sairastaa kunnolla. Pian olinkin sitten ulkoa päin katsottuna huonommassa kunnossa kuin koskaan, vaikka sisältä päin minusta on koko ajan tuntunut siltä, että tämä suovedessä rämpiminen on ainoa kestävä tapa parantua. Ensimmäistä kertaa olen kunnolla uskaltanut sairastaa ja kertoa muillekin, että sairastan, mikä on minusta pelkästään hyvä.
Olen tänä syksynä aloittanut SSRI-lääkityksen, tarkemmin ottaen essitalopraamin, joka yleisemmin kauppanimellään eli cipralexina tunnetaan. Lääkityksestä voisi kirjoittaa pitkän oman postauksensa, mutta tässä todettakoon vain, että olen ollut lääkitykseen hyvin tyytyväinen ja että se on sopinut minulle ilmeisen hyvin - alkuvaikeuksien jälkeen ei ole ollut mitään isompia sivuvaikutuksia, ja entinen mielialavuoristoratani muistuttaa nykyään autoilua mäkimaisemassa. Vaikka aika-ajoin on ollut pahempiakin pudotuksia, niin ne ovat entistä harvinaisempia ja tuntuvat kytkeytyvän kiinteästi yhtään runsaampaan alkoholinkäyttöön, jota olen yrittänyt nyt vähentää tutuvasti, ja pitkälti onnistunutkin tähän mennessä.
Tänään aloitin malarianestolääkityksen. Mikä hyvänsä malarialääke ei sovi mielenterveysongelmaiselle, eikä niistä ehkä yleisin eli lariamin nimellä myyty meflokiini sovi masennuslääktityksen kanssa lainkaan yhteen. Syön siis nyt rumbaboria, joka on tunnetumman ja kalliimman malarone-nimisen valmisteen edullisempi rinnakkaislääke. Rumbabor kuuluu kokeneempien matkailijoiden mukaan niihin malarianestolääkkeisiin, jotka pistävät vatsan sekaisin, eivät päätä.
Välillä tuntuu siltä, ettei ehkä pitäisi lukea lääkkeiden pakkausselosteista ollenkaan. On nimittäin niin, että hyvin yleisten sivuvaikutusten eli erilaisten mahaoireiden lisäksi myös rumbaborin yleisiin ja melko yleisiin sivuvaikutuksiin kuuluvat erilaiset psyykkiset oireet, kuten ahdistus, masennus, unettomuus, paniikkikohtaukset, itkuisuus ja oudot unet. Lisäksi harvinaisissa sivuvaikutuksissa on joukko ikävämpiä oireita, kuten hallusinaatiot. Tämäpä mukavaa. Odotan mielenkiinnolla.
Kaikesta lääkärissä ravaamisesta, stressistä ja sivuvaikutuksista huolimatta minusta tuntuu siltä, että pieni Afrikan-matka saattaa olla juuri oikea veto tähän paikkaan, niin hullulta kuin se tuntuukin. En olisi ikinä varannut matkaa, jos olisin tiennyt, missä jamassa olen tänä syksynä, saati, jos olisin tiennyt ottavani joulukuussa lopputilin työpaikasta, jossa olen ollut viimeiset kuusi vuotta. Jollain tavalla tämä kuitenkin tuntuu aivan oikealta siirrolta juuri nyt. Saanpahan ainakin perspektiiviä, aurinkoa ja D-vitamiinia, jos en muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti