Lääkkeet! eli matkavalmisteluja

Olen lähdössä kolmen päivän kuluttua Länsi-Afrikkaan paukuttamaan djemberumpuja kolmeksi viikoksi. Syksyyni on siis kuulunut huomattava määrä lääkärissä ja apteekissa ravaamista - tavanomaisten arkeen kuuluvien hammas- ynnä muiden lääkärikäytien lisäksi olen tietenkin ravannut tämän tästä psykiatrilla ja yleislääkäreillä saamassa lisää sairaslomaa, terapialausuntoja ja lääkkeitä. Tämän lisäksi olen käynyt saamassa kaikenlaista matkaneuvontaa ja liudan rokotuksia, reseptejä ja suosituksia Afrikan-matkaani varten.

Ilmoittauduin kyseiselle matkalle syyskuu alussa, jolloin minulla ei vielä ollut mitään tietoa siitä, millaisessa psyykkisessä jamassa tulisin viettämään syksyni. Psyykkisessä oireilussa ei nyt sinänsä ole mitään uutta, mutta syksyn lopulla koin, että olin tässä suhteessa paremmassa tilanteessa kuin pitkään aikaan, niin kuin mielestäni tosiaan olikin: minulla oli ensimmäistä kertaa tilaa ja aikaa sairastaa kunnolla. Pian olinkin sitten ulkoa päin katsottuna huonommassa kunnossa kuin koskaan, vaikka sisältä päin minusta on koko ajan tuntunut siltä, että tämä suovedessä rämpiminen on ainoa kestävä tapa parantua. Ensimmäistä kertaa olen kunnolla uskaltanut sairastaa ja kertoa muillekin, että sairastan, mikä on minusta pelkästään hyvä.

Olen tänä syksynä aloittanut SSRI-lääkityksen, tarkemmin ottaen essitalopraamin, joka yleisemmin kauppanimellään eli cipralexina tunnetaan. Lääkityksestä voisi kirjoittaa pitkän oman postauksensa, mutta tässä todettakoon vain, että olen ollut lääkitykseen hyvin tyytyväinen ja että se on sopinut minulle ilmeisen hyvin - alkuvaikeuksien jälkeen ei ole ollut mitään isompia sivuvaikutuksia, ja entinen mielialavuoristoratani muistuttaa nykyään autoilua mäkimaisemassa. Vaikka aika-ajoin on ollut pahempiakin pudotuksia, niin ne ovat entistä harvinaisempia ja tuntuvat kytkeytyvän kiinteästi yhtään runsaampaan alkoholinkäyttöön, jota olen yrittänyt nyt vähentää tutuvasti, ja pitkälti onnistunutkin tähän mennessä. 

Tänään aloitin malarianestolääkityksen. Mikä hyvänsä malarialääke ei sovi mielenterveysongelmaiselle, eikä niistä ehkä yleisin eli lariamin nimellä myyty meflokiini sovi masennuslääktityksen kanssa  lainkaan yhteen. Syön siis nyt rumbaboria, joka on tunnetumman ja kalliimman malarone-nimisen valmisteen edullisempi rinnakkaislääke. Rumbabor kuuluu kokeneempien matkailijoiden mukaan niihin malarianestolääkkeisiin, jotka pistävät vatsan sekaisin, eivät päätä.

Välillä tuntuu siltä, ettei ehkä pitäisi lukea lääkkeiden pakkausselosteista ollenkaan. On nimittäin niin, että hyvin yleisten sivuvaikutusten eli erilaisten mahaoireiden lisäksi myös rumbaborin yleisiin ja melko yleisiin sivuvaikutuksiin kuuluvat erilaiset psyykkiset oireet, kuten ahdistus, masennus, unettomuus, paniikkikohtaukset, itkuisuus ja oudot unet. Lisäksi harvinaisissa sivuvaikutuksissa on joukko ikävämpiä oireita, kuten hallusinaatiot. Tämäpä mukavaa. Odotan mielenkiinnolla.

Kaikesta lääkärissä ravaamisesta, stressistä ja sivuvaikutuksista huolimatta minusta tuntuu siltä, että pieni Afrikan-matka saattaa olla juuri oikea veto tähän paikkaan, niin hullulta kuin se tuntuukin. En olisi ikinä varannut matkaa, jos olisin tiennyt, missä jamassa olen tänä syksynä, saati, jos olisin tiennyt ottavani joulukuussa lopputilin työpaikasta, jossa olen ollut viimeiset kuusi vuotta. Jollain tavalla tämä kuitenkin tuntuu aivan oikealta siirrolta juuri nyt. Saanpahan ainakin perspektiiviä, aurinkoa ja D-vitamiinia, jos en muuta.

Aallonpohjia

Sairauslomani alusta lähtien minusta on tuntunut siltä, että asiat ovat selvästi koko ajan menossa kohti parempaa. On ollut parempia ja huonompia päiviä, ja välillä voimat ovat olleet poissa liki kokonaan, mutta minulla on silti ollut hyvin selvä kokemus siitä, että kokonaisuus on loivaa nousua.

Aloitin mielialalääkityksen nyt melko tarkalleen 6 viikkoa sitten, millä on ollut käänteentekevän positiivinen vaikutus aivan kaikkeen. Syön hyvin pientä annosta essitalopramia, joka yleisesti cipralexina tunnetaan. Lääkityksen aloittamisen jälkeen mielialani on ollut enemmän verrattavissa autoiluun mäkisessä maastossa kuin siihen vuoristorataan, johon olen tähän asti tottunut - en enää romahtele samaan malliin kuin ennen, eivätkä myöskään nousut ole yhtä rajuja. Kuitenkin huiput ovat aivan yhtä korkealla kuin ennenkin ja libido on tallella.

Mielialaani on aivan varmasti vaikuttanut positiivisesti sekin, että jätin alkoholin ensimmäisten viikkojen ajaksi kokonaan pois, ja olen toistaiseksi onnistunut olemaan kokonaan juomatta ahdistukseeni ja suruuni senkin jälkeen.

Tällä viikolla olen voinut taas huonommin, etenkin eilen ja keskiviikkona. Keskiviikkona kävin hyvin pitkästä aikaa niin pohjalla, että terävät esineet tuntuivat hyvin houkuttelevilta. Onneksi pääsin liki heti lääkäriin, pois kotoa keittiöveitsien luota ja ystävien seuraan kuulemaan ihanaa musiikkia. Torstai oli paljon parempi päivä, mutta eilen olin taas varsin maassa ja olo oli jälleen huomattavan ahdistunut ja itsetuhoinen. Osasin onneksi jälleen järjestää itselleni hyvää seuraa ja sanoa ystävälle ääneen, että tietä ylittäessämme teki mieli hypätä bussin alle. Ääneen sanominen saa aivan toisella lailla tajuamaan, miten todella vakavista asioista on kysymys, ja vähentää huomattavasti houkutusta muuttaa ajatukset toiminnaksi. Todettakoon, että toiminnan houkutus on onneksi ollut tähän mennessä huomattavan pieni aina. En tee sitä, mutta pystyä olemaan myös ajattelematta sitä.

Tänään on toistaiseksi paljon parempi päivä. Eilen tajusin, että on mahdollista, että lääkitystä pitää miettiä jotenkin uudelleen. Toisaalta tänään kelasin viimeistä paria viikkoa taaksepäin ja huomasin kolme asiaa, jotka ovat olleen toisin sairasloman ensimmäiseen kuukauteen verrattuna:

1. Vaikken olekaan enää juonut älyttömiä määriä alkoholia lääkitäkseni ahdistustani ja pahaa oloani, olen kuitenkin juonut melko paljon. Kaikkein eniten olen juonut tällä viikolla. Terapeuttini mukaan humalatilaan asti juominen vaikuttaa mielialaa huonontavasti noin viikon juomisen jälkeen, ja kuluneen viikon aikana minä olen juonut itseni pieneen hiprakkaan kolmasti. Sekin on hyvin paljon, vaikka se onkin niin paljon vähemmän. Se jo yksin selittänee näitä notkahduksiani aika pitkälle, vaikka olenkin juonut ihan oikeista syistä ja etenkin aiempaan alkoholinkäyttööni verrattuna aivan erinomaisen järkevästi.

2. Vuorokausirytmini on jossain välissä päässyt vipsahtamaan aivan mahdottomaksi, ja olen yleisesti ottaen nukkunut aivan liian vähän. Olen myös huomannut, että mielialalääkkeisiin yhdistettynä alkoholi vaikuttaa uneeni paljon enemmän kuin aiemmin. Unen saaminen on vaikeampaa ja unen laatu huonompa kuin ennen.

3. Minulla on nyt kuukautiset, jotka ovat vaikuttaneet mielialaani paljon aina.

Tämän perusteella luulen, että saatan hyvin päästä takaisin loivaan nousuuni, kun jätän nyt taas vähäksi aikaa alkoholin pois. Siispä julistan nyt jättäväni alkoholin pois joululomaan asti, joka alkaa 22. päivä tätä kuuta, eli reilun viikon päästä.

Reippautta

Tänään on kenties loogisena jatkona eilisille tunnelmille tuntunut siltä, etten ole välttämättä aivan riittävän työkykyinen. Työkykyinen kyllä - tänäänkin selvisin työpäivästäni aivan kunnialla, ja eilenkin selvisin - mutten tarpeeksi työkykyinen hoitamaan niitä asioita, jotka minun pitäisi sairasloman jäljiltä hoitaa, puhumattakaan niistä asioista, jotka haluaisin sairasloman jäljiltä hoitaa. Mutta ei auta kuin hengittää ja jättää hoitamatta se, mitä ei nyt pysty.

Tänään en vetänyt työpäivän ahdistukseeni kännejä enkä edes askillista tupakkaa, vaan vein itseni syömään ja ystävän luokse katsomaan elokuvaa. Kyseessä oli samainen ystävä, joka viime elokuvaillan jälkeen joutui taluttamaan minut kotiin. Tänään kävelin kotiin omin jaloin ja tunsin voivani varsin hyvin, olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Hyvä minä.