Liikaa vaadittu

Olen nyt muutaman viikon ajan voinut suhteellisen hyvin, mistä tämän blogin aloittaminenkin kertoo tietysti omaa tarinaansa sekin - minulla on voimia tehdä muutakin kuin kaikkein välttämättömimmät arjen asiat.

Pitkähkö sairausloma kesken kiireisimmän syyskauden tarkoittaa sitä, että kaikenlaista tekemistä on kertynyt hyvin paljon siitäkin huolimatta, että erinomainen esimieheni on puolestani siivonnut kalenteristani kaiken ylimääräisen tältä syksyltä toipumisen tieltä. Tänään olen maksanut omia henkilökohtaisia laskujani ja yrittänyt kahlata läpi työsähköpostejani. Tuntuu osapuilleen tältä.

Työkiireiden ja raha-asioiden lisäksi on kaikenlaista muutakin, mikä pitäisi saada hoidettua seuraavan kahden viikon sisään. Tuntuu tältä, vaikken enää graduani teekään (onneksi). Yritän vain yhdistää työn, pyykinpesun, laskujen maksamisen, ihmissuhteet ja mielenterveysongelmat.

Diagnoosi: F41.2

"F41.2 Sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Tätä koodia pitäisi käyttää silloin, kun sekä ahdistus- että masennusoireita esiintyy, mutta kummatkaan eivät ole selkeästi hallitsevia eikä kumpikaan oiretyyppi ilmene niin laaja-alaisena, että se riittäisi erilliseen ahdistus- tai masennusdiagnoosiin. Kun sekä ahdistus- että masennusoireet ovat kyllin vaikeita oikeuttaakseen erilliset diagnoosit, käytetään niitä."

Tällaisen diagnoosin sain, kun tänä syksynä sain vihdoin hakeuduttua psykiatrin puheille. Psykiatrini mukaan diagnoosia F41.2 käytetään hyvin usein, kun tarvitaan uupumusdiagnoosi sairaslomaa varten - uupumus tai ylirasittuminen kun eivät ole virallisia diagnooseja.

Tämän lisäksi sairastan paniikkihäiriötä, mutta "paniikkihäiriötä ei pitäisi asettaa päädiagnoosiksi, jos henkilö kärsii kohtauksien alkaessa masennuksesta; silloin paniikkikohtaukset ovat todennäköisesti toissijaisia masennukseen nähden." Ja minähän sairastan. Ensi- ja toissijaisuudesta en tiedä muuta, kuin että olin ollut enemmän tai vähemmän masentunut muutaman vuoden, kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Siitä taas on aikaa viitisentoista vuotta.

Nyt olen 27-vuotias, ja siis sairastanut masennusta liki kaksi kolmasosaa eämästäni. Tajusin asian jäätyäni ensimmäistä kertaa elämässäni sairauslomalle mielenterveydellisistä syistä pari kuukautta takaperin.

Tässä blogissa kirjoitan mielenterveydestäni.

Kirjoitan pelkän nimikirjaimen takaa, koska haluan tässä blogissa puhua niin suoraan kuin suinkin pystyn.

Kirjoitan julkisesti, koska olen sekä päiväkirjaa että muita blogeja kirjoittaessani huomannut, millainen voima on sillä, että joku saattaa edes teoriassa lukea tekstini. Kirjoitan enemmän, huolellisemmin, perustellummin ja paremmin blogejani kuin yhtäkään päiväkirjaani koskaan.

Kirjoitan suomeksi, koska suomenkielisiä mielenterveysblogeja on edelleen varsin vähän, ja koska ne ovat enimmäkseen varsin huonoja. Onneksi poikkeuksiakin on (muun muassa tämä).

Haluaisin päivittää tätä blogia varsin säännöllisesti, mieluiten joka päivä. Toiveeni olisi, että kirjaisin päivittäin ylös vähintään, kuinka paljon olen edellisenä yönä nukkunut ja mihin kellonaikaan. Tämä kuitenkin lisäisi riskiä, että blogin päivittämisestä tulisi suoritus, mikä taas pilaisi koko jutun. En siis tee lupauksia saati aseta tavoitteita.