Kirjanpito

Unta: noin 9 tuntia välillä 0.30-11.00.

Lääkkeet: cipralex ja 3. annos rumbaboria. Ei vielä mitään sivuvaikutuksia, ei hullumpaa.

Kirjanpito

Unta: n. 9 tuntia välillä 23.30-9.30.

Lääkkeet: cipralex ja 2. annos rumbaboria n. klo 12.05 Suomen aikaa. 

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: kyllä.

Ihmisten seuraa: kyllä.

Alkoholiannoksia: 0

Savukkeita: 0! Hyvä minä!

Sää: kirkas, kuulas, kaunis, talviaurinkoinen.

Mieliala: olosuhteisiin eli stressaavaan kotimatkaan nähden varsin hyvä. Väsymyksen lisääntyessä iltaa kohti pieniä notkahduksia, mutta kokonaisuus isosti plussan puolella. 

Lääkkeet! eli matkavalmisteluja

Olen lähdössä kolmen päivän kuluttua Länsi-Afrikkaan paukuttamaan djemberumpuja kolmeksi viikoksi. Syksyyni on siis kuulunut huomattava määrä lääkärissä ja apteekissa ravaamista - tavanomaisten arkeen kuuluvien hammas- ynnä muiden lääkärikäytien lisäksi olen tietenkin ravannut tämän tästä psykiatrilla ja yleislääkäreillä saamassa lisää sairaslomaa, terapialausuntoja ja lääkkeitä. Tämän lisäksi olen käynyt saamassa kaikenlaista matkaneuvontaa ja liudan rokotuksia, reseptejä ja suosituksia Afrikan-matkaani varten.

Ilmoittauduin kyseiselle matkalle syyskuu alussa, jolloin minulla ei vielä ollut mitään tietoa siitä, millaisessa psyykkisessä jamassa tulisin viettämään syksyni. Psyykkisessä oireilussa ei nyt sinänsä ole mitään uutta, mutta syksyn lopulla koin, että olin tässä suhteessa paremmassa tilanteessa kuin pitkään aikaan, niin kuin mielestäni tosiaan olikin: minulla oli ensimmäistä kertaa tilaa ja aikaa sairastaa kunnolla. Pian olinkin sitten ulkoa päin katsottuna huonommassa kunnossa kuin koskaan, vaikka sisältä päin minusta on koko ajan tuntunut siltä, että tämä suovedessä rämpiminen on ainoa kestävä tapa parantua. Ensimmäistä kertaa olen kunnolla uskaltanut sairastaa ja kertoa muillekin, että sairastan, mikä on minusta pelkästään hyvä.

Olen tänä syksynä aloittanut SSRI-lääkityksen, tarkemmin ottaen essitalopraamin, joka yleisemmin kauppanimellään eli cipralexina tunnetaan. Lääkityksestä voisi kirjoittaa pitkän oman postauksensa, mutta tässä todettakoon vain, että olen ollut lääkitykseen hyvin tyytyväinen ja että se on sopinut minulle ilmeisen hyvin - alkuvaikeuksien jälkeen ei ole ollut mitään isompia sivuvaikutuksia, ja entinen mielialavuoristoratani muistuttaa nykyään autoilua mäkimaisemassa. Vaikka aika-ajoin on ollut pahempiakin pudotuksia, niin ne ovat entistä harvinaisempia ja tuntuvat kytkeytyvän kiinteästi yhtään runsaampaan alkoholinkäyttöön, jota olen yrittänyt nyt vähentää tutuvasti, ja pitkälti onnistunutkin tähän mennessä. 

Tänään aloitin malarianestolääkityksen. Mikä hyvänsä malarialääke ei sovi mielenterveysongelmaiselle, eikä niistä ehkä yleisin eli lariamin nimellä myyty meflokiini sovi masennuslääktityksen kanssa  lainkaan yhteen. Syön siis nyt rumbaboria, joka on tunnetumman ja kalliimman malarone-nimisen valmisteen edullisempi rinnakkaislääke. Rumbabor kuuluu kokeneempien matkailijoiden mukaan niihin malarianestolääkkeisiin, jotka pistävät vatsan sekaisin, eivät päätä.

Välillä tuntuu siltä, ettei ehkä pitäisi lukea lääkkeiden pakkausselosteista ollenkaan. On nimittäin niin, että hyvin yleisten sivuvaikutusten eli erilaisten mahaoireiden lisäksi myös rumbaborin yleisiin ja melko yleisiin sivuvaikutuksiin kuuluvat erilaiset psyykkiset oireet, kuten ahdistus, masennus, unettomuus, paniikkikohtaukset, itkuisuus ja oudot unet. Lisäksi harvinaisissa sivuvaikutuksissa on joukko ikävämpiä oireita, kuten hallusinaatiot. Tämäpä mukavaa. Odotan mielenkiinnolla.

Kaikesta lääkärissä ravaamisesta, stressistä ja sivuvaikutuksista huolimatta minusta tuntuu siltä, että pieni Afrikan-matka saattaa olla juuri oikea veto tähän paikkaan, niin hullulta kuin se tuntuukin. En olisi ikinä varannut matkaa, jos olisin tiennyt, missä jamassa olen tänä syksynä, saati, jos olisin tiennyt ottavani joulukuussa lopputilin työpaikasta, jossa olen ollut viimeiset kuusi vuotta. Jollain tavalla tämä kuitenkin tuntuu aivan oikealta siirrolta juuri nyt. Saanpahan ainakin perspektiiviä, aurinkoa ja D-vitamiinia, jos en muuta.

Kirjanpito

Unta: reilut 9 tuntia välillä 12-9.30.

Lääkkeet: Tavallisen cipralex-annoksen lisäksi 1. annos malarianestolääkettä (rumbaboria) heti aamiaisen jälkeen eli klo 12.10 Suomen aikaa.

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: kyllä. Kävelyä ulkona sekä valoisaan että pimeään aikaan. Noin tunnin kävely äidin kanssa illalla.

Ihmisten seuraa: kyllä.

Alkoholiannoksia: 1. Puoli lasia punaviiniä ruoan kanssa ja puoli lasia amaronea juustojen kanssa.

Sää: iltaa kohti kirkastuvaa.

Mieliala: melko hyvä, ajoittaisia notkahduksia ja ajoittaista itsetuhoisuutta. Aistiärsykkeet olivat helposti liikaa, mutta osasin ottaa omaa tilaa aina tarvittaessa. Äidin kanssa puhuminen teki hyvää.

Kirjanpito

Unta: noin 9 tuntia välillä 12-10.

Ruokaa: oi kyllä. Oi joulu!

Ulkoilua: kyllä. Arviolta nelisen kilometriä kävelyä ulkoilmassa, josta pieni osa valoisaan aikaan.

Ihmisten seuraa: kyllä. (ks. eilinen kirjanpito).

Alkoholiannoksia: 2! Jouluaattona! Näin selvää joulua en ole viettänyt ainakaan kymmeneen vuoteen. En ehkä viiteentoistakaan.

Savukkeita: 0.

Sää:  Tuulta ja sadetta.

Mieliala: plussan puolella. Pari notkahdusta iltaa kohti väsymyksen myötä, mutta olosuhteisii nähden erittäin hyvä. Joulumieli.

Kirjanpito

Unta: välillä reilut 10 tuntia välillä 12-12.

Ruokaa: kyllä! Äidin herkkuruoat ja vanhempien oivallinen uusi lähithaimaalainen.

Ulkoilua: kyllä. Sellaiset 6 km kävelyä yhteensä ulkoilmassa päivän aikana, josta osa vieläpä valoisaan aikaan.

Urheilua: kyllä! 40 minuuttia pallon mätkimistä tenniskentällä.

Ihmisten seuraa: kyllä. Perhettä ja sukua.

Alkoholiannoksia: 1.

Savukkeita: 0.

Sää: kaunis, leuto alkutalven päivä, iltaa kohti pakastuvaa.

Mieliala: väsynyt mutta kauttaaltaan melko hyvä, etenkin tenniksen jälkeen.

Kirjanpito

Unta: noin 4 tuntia välillä 2.30-7.00.

Ruokaa: kyllä

Ulkoilua: vähän.

Ihmisten seuraa: kyllä, ennen kaikkea sukulaisia.

Alkoholiannoksia: 0

Savukkeita: 1

Sää: sumuista, synkkää, ikävää

Mieliala: Aivan maassa. Olin todella puhki eilisen jäliltä, eikä minusta olisi millään ollut pakkaamaan itseäni joulunviettoon ja vielä matkustamaan vanhuuttaan höpertyvien isovanhempien kanssa joulunviettoon. Mutta jotenkin tein sen silti.

Kirjanpito

Unta: n. 9 tuntia välillä 1.00-10.00.

Ruokaa: kyllä

Ulkoilua: käytännössä ei, lähinnä autoilua, ruokapöytiä ja sohvia.

Ihmisten seuraa: yllin kyllin. Kivoja sukulaisia, ystäviä ja yksi liki vastasyntynyt vauva.

Alkoholiannoksia: 0

Savukkeita: 0

Sää: synkkää, märkää, ikävää

Mieliala: yllättävän stressitön ja huoleton joumieli kiireen, puuhan ja sukuloinnin keskellä. Ahdistuksen hetkinä muistin hyvin hengittää. 

Irti!

Sanouduin tänään irti työpaikastani.

Äitini sanoin:

"Ensimmäinen aidosti viisas päätös, mitä olet tehnyt pitkään aikaan." 

En ehkä ole aivan samaa mieltä aivan kaikkien muiden päätösteni laadusta, mutta muuten komppaan täysillä. 

Kirjanpito

Unta: noin 4 tuntia välillä 12-4.00.

Ruokaa: kyllä

Ulkoilua: vähäsen

Urheilua: ei

Ihmisten seuraa: kyllä. Kitaratunti, lounasseuraa ja pikkujoulut.

Alkoholiannoksia: 0

Savukkeita: 0

Sää: vaihtelevaa, plussan puolella

Mieliala: vaihtelevaa, plussan puolella

Kirjanpito

Unta: reilut 8 tuntia välillä 1.30-10.00. Heräsin vähän kurkkukipuisena ja sellaisen olon kanssa, että tästä voi tulla flunssa.

Kirjanpito

Unta: ainakin 5 tuntia välillä 1:30-7.00.

Heräsin ahdistuneena ja itsetuhoisena, sitten käänsin vihaisuuteni sinne, minne se tällä hetkellä kuuluu, eli työnantajaani, joka kohtelee minua tällä hetkellä kuin kuraa.

Suovettä

Tänään oli tämän terapiajakson kolmas ja tällä erää viimeinen tapaaminen. Väliin tulee yksi sukujoulu ja yksi pitkähkö matka päiväntasaajan tienoille, joita molempia alan kyllä jo kovasti odottaa, mutta silti harmittaa varsin paljon.

Minusta on alkanut vähitellen vaikuttaa siltä, että olen jossain teini-ikäni tienoilla tunkenut takaraivoni takaosaan kaikenlaista ikävää ja sulkenut sinne johtavan väylän jonkin sortin tulpalla. Viime aikoina on vaikuttanut siltä, että kyseinen tulppa on ollut melko heikosti kiinni ja välillä suorastaan auki niin, että olen meinannut ajoittain aivan hukkua kaikkeen siihen mutaiseen suoveteen, jota takaraivoni viemärikaivo on pitänyt sisällään kaikki nämä vuodet.

Olisi niin mukava jatkaa nyt saman tien terapiakäyntejä ja päästää ulos kaikki se likavesi, jota takaraivoni takaosasta olisi kovasti melkein itsestään tulossa. Mutta ei, nyt joudun sulkemaan tulpan, jotta jaksan syödä lanttulaatikkoa ja malarialääkkeitä ja kirmata auringonvalossa, jotka nekin tehnevät oikein hyvää. Kunhan vain sen tulpan saisi sitten aikanaan taas auki.

Kirjanpito

Unta: n. 7 tuntia välillä 1.00-8.30.

Ulkoilua: lähinnä töihin ja takaisin. 

Urheilua: tunti tenniskentällä. Oli ihanaa.

Ihmisiä: kyllä.

Savukkeita: 0!

Sää: plussan puolella, kirkkaahkoa.

Mieliala: plussan puolella, kirkaahkoa. Enimmäkseen vittuuntunut ja vihainen - en siis lannistunut, uupunut tai masentunut. Hyvä.

Kirjanpito

Unta: noin 7 tuntia välillä 12-8.00.

Yhteyksiä ihmisiin: kyllä. 

Savukkeita: 0

Alkoholiannoksia: 0

Sää: harmaa ja ankee.

Mieliala: väsynyt mutta ok, onnellinen, illalla totaalisen rätti.

Kirjanpito

Unta: 10 tuntia tai enemmänkin välillä 21.30-8.30.

Ruokaa: voi kyllä! 

Ulkoilua: kyllä, Tukholmassa! Kävelyä sinne sun tänne, valoisaan aikaan ja pimeälläkin.

Urheilua: kyllä! Matkalaukkujen miellyttävästi hengästyttävää raahaamista Slussenille ja sieltä laivaan.

Ihmisten seuraa: kyllä

Alkoholiannoksia: 0! Laivalla!

Savukkeita: 1, yksin kannella. 

Kuukautiset, päivä 5.

Sää: synkkää ja ikävää.

Mieliala: aamulla varsin väsynyt, ei alakuloinen mutta sellainen, että minun ja maailman välissä on joki lasilevy tai skriini välissä. Päivän mittaan mieliala koheni tasaisesti, kunnes se illalla parin hyvin pienen vastoinkäymisen vuoksi yhtäkkiä romahti. Sain kuitenkin seuran ja savukkeen voimin mentyä ajoissa nukkumaan ja pestyä hampaat, mikä ei ollut vähäinenkään saavutus niissä olosuhteissa.

Aallonpohjia

Sairauslomani alusta lähtien minusta on tuntunut siltä, että asiat ovat selvästi koko ajan menossa kohti parempaa. On ollut parempia ja huonompia päiviä, ja välillä voimat ovat olleet poissa liki kokonaan, mutta minulla on silti ollut hyvin selvä kokemus siitä, että kokonaisuus on loivaa nousua.

Aloitin mielialalääkityksen nyt melko tarkalleen 6 viikkoa sitten, millä on ollut käänteentekevän positiivinen vaikutus aivan kaikkeen. Syön hyvin pientä annosta essitalopramia, joka yleisesti cipralexina tunnetaan. Lääkityksen aloittamisen jälkeen mielialani on ollut enemmän verrattavissa autoiluun mäkisessä maastossa kuin siihen vuoristorataan, johon olen tähän asti tottunut - en enää romahtele samaan malliin kuin ennen, eivätkä myöskään nousut ole yhtä rajuja. Kuitenkin huiput ovat aivan yhtä korkealla kuin ennenkin ja libido on tallella.

Mielialaani on aivan varmasti vaikuttanut positiivisesti sekin, että jätin alkoholin ensimmäisten viikkojen ajaksi kokonaan pois, ja olen toistaiseksi onnistunut olemaan kokonaan juomatta ahdistukseeni ja suruuni senkin jälkeen.

Tällä viikolla olen voinut taas huonommin, etenkin eilen ja keskiviikkona. Keskiviikkona kävin hyvin pitkästä aikaa niin pohjalla, että terävät esineet tuntuivat hyvin houkuttelevilta. Onneksi pääsin liki heti lääkäriin, pois kotoa keittiöveitsien luota ja ystävien seuraan kuulemaan ihanaa musiikkia. Torstai oli paljon parempi päivä, mutta eilen olin taas varsin maassa ja olo oli jälleen huomattavan ahdistunut ja itsetuhoinen. Osasin onneksi jälleen järjestää itselleni hyvää seuraa ja sanoa ystävälle ääneen, että tietä ylittäessämme teki mieli hypätä bussin alle. Ääneen sanominen saa aivan toisella lailla tajuamaan, miten todella vakavista asioista on kysymys, ja vähentää huomattavasti houkutusta muuttaa ajatukset toiminnaksi. Todettakoon, että toiminnan houkutus on onneksi ollut tähän mennessä huomattavan pieni aina. En tee sitä, mutta pystyä olemaan myös ajattelematta sitä.

Tänään on toistaiseksi paljon parempi päivä. Eilen tajusin, että on mahdollista, että lääkitystä pitää miettiä jotenkin uudelleen. Toisaalta tänään kelasin viimeistä paria viikkoa taaksepäin ja huomasin kolme asiaa, jotka ovat olleen toisin sairasloman ensimmäiseen kuukauteen verrattuna:

1. Vaikken olekaan enää juonut älyttömiä määriä alkoholia lääkitäkseni ahdistustani ja pahaa oloani, olen kuitenkin juonut melko paljon. Kaikkein eniten olen juonut tällä viikolla. Terapeuttini mukaan humalatilaan asti juominen vaikuttaa mielialaa huonontavasti noin viikon juomisen jälkeen, ja kuluneen viikon aikana minä olen juonut itseni pieneen hiprakkaan kolmasti. Sekin on hyvin paljon, vaikka se onkin niin paljon vähemmän. Se jo yksin selittänee näitä notkahduksiani aika pitkälle, vaikka olenkin juonut ihan oikeista syistä ja etenkin aiempaan alkoholinkäyttööni verrattuna aivan erinomaisen järkevästi.

2. Vuorokausirytmini on jossain välissä päässyt vipsahtamaan aivan mahdottomaksi, ja olen yleisesti ottaen nukkunut aivan liian vähän. Olen myös huomannut, että mielialalääkkeisiin yhdistettynä alkoholi vaikuttaa uneeni paljon enemmän kuin aiemmin. Unen saaminen on vaikeampaa ja unen laatu huonompa kuin ennen.

3. Minulla on nyt kuukautiset, jotka ovat vaikuttaneet mielialaani paljon aina.

Tämän perusteella luulen, että saatan hyvin päästä takaisin loivaan nousuuni, kun jätän nyt taas vähäksi aikaa alkoholin pois. Siispä julistan nyt jättäväni alkoholin pois joululomaan asti, joka alkaa 22. päivä tätä kuuta, eli reilun viikon päästä.

Kirjanpito

Unta: 8 tuntia välillä 3-11.

Alkoholiannoksia: 0. Laivalla!

Savukkeita: 0!

Kuukautiset, päivä 4.

Kirjapito (käytännössä perjantai 13.12.2013)

Unta: n. 10 tuntia välillä 12-10

Ulkoilua: hiukan

Ruokaa: kyllä

Sää: kaunis ja kirkas

Savukkeita: 2

Alkoholiannoksia: 0

Mieliala: oikein kunnolla maassa.

Kuukautiset, päivä 3. 

Kirjanpito

Unta: n. 5 tuntia välillä 5.00-10.00.

Ukoilua: kyllä. Vajaa tunti kävelyä valoisaan aikaan ja reilu vartti pimeään aikaan.

Alkoholiannoksia: 4

Savukkeita: 0

Sää: Ankeaa sumua ja paljon tuulta.

Mieliala: Väsynyt mutta onnellinen.

Kuukautiset, päivä 2.

Kirjanpito

Unta: n. 6 tuntia välillä 2.00-8.00.

Sää: sumua.

Mieliala: Niin maassa, että oli pakko ottaa sairaslomaa töistä.

Alkoholiannoksia: 3

Savukkeita: monta

Ja kuukautisetkin vielä. 

Reippautta

Tänään on kenties loogisena jatkona eilisille tunnelmille tuntunut siltä, etten ole välttämättä aivan riittävän työkykyinen. Työkykyinen kyllä - tänäänkin selvisin työpäivästäni aivan kunnialla, ja eilenkin selvisin - mutten tarpeeksi työkykyinen hoitamaan niitä asioita, jotka minun pitäisi sairasloman jäljiltä hoitaa, puhumattakaan niistä asioista, jotka haluaisin sairasloman jäljiltä hoitaa. Mutta ei auta kuin hengittää ja jättää hoitamatta se, mitä ei nyt pysty.

Tänään en vetänyt työpäivän ahdistukseeni kännejä enkä edes askillista tupakkaa, vaan vein itseni syömään ja ystävän luokse katsomaan elokuvaa. Kyseessä oli samainen ystävä, joka viime elokuvaillan jälkeen joutui taluttamaan minut kotiin. Tänään kävelin kotiin omin jaloin ja tunsin voivani varsin hyvin, olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Hyvä minä.

Kirjanpito

Unta: liki 11 tuntia välillä 23-10. Syvää, hyvää ja ilmeisen tarpeen.

Alkoholiannoksia: 0

Savukkeita: 0

Elokuvia: 1

Ruokaa: kyllä. 

Liikaa vaadittu

Olen nyt muutaman viikon ajan voinut suhteellisen hyvin, mistä tämän blogin aloittaminenkin kertoo tietysti omaa tarinaansa sekin - minulla on voimia tehdä muutakin kuin kaikkein välttämättömimmät arjen asiat.

Pitkähkö sairausloma kesken kiireisimmän syyskauden tarkoittaa sitä, että kaikenlaista tekemistä on kertynyt hyvin paljon siitäkin huolimatta, että erinomainen esimieheni on puolestani siivonnut kalenteristani kaiken ylimääräisen tältä syksyltä toipumisen tieltä. Tänään olen maksanut omia henkilökohtaisia laskujani ja yrittänyt kahlata läpi työsähköpostejani. Tuntuu osapuilleen tältä.

Työkiireiden ja raha-asioiden lisäksi on kaikenlaista muutakin, mikä pitäisi saada hoidettua seuraavan kahden viikon sisään. Tuntuu tältä, vaikken enää graduani teekään (onneksi). Yritän vain yhdistää työn, pyykinpesun, laskujen maksamisen, ihmissuhteet ja mielenterveysongelmat.

Kirjanpito

Unta: reilut 7 tuntia välillä 10.00-1.30 ja 4.00-10.00. Välissä vietin unettomuutta maksamalla laskuja.

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: hiukan.

Liikuntaa: kyllä. Tunti pallon mätkimistä tenniskentällä.

Työpäivä: klo 16.00-20.00. Suht tehokasta etenkin olosuhteisiin nähden.

Sää: kaunis pakkaspäivä, jatkuvasti kylmenevää.

Mieliala: Tuskaisuutta ja ahdistusta töissä, pieni aallonpohja ennen iltaruokaa. Isosti plussalla siihen asti ja sen jälkeen. 

Toisiin nojaamisesta

Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen hyvänä tukeutumaan toisiin ihmisiin. Siksi toissapäiväisen heikotuskohtaukseni jälkipeli on tuntunut varsin yllättävältä - olin eilen hyvin ahdistunut ja häpeissäni siitä, että jouduin aivan kirjaimellisesti nojautumaan toiseen ihmiseen, ja vieläpä sellaiseen, joka on pelkästään ystäväni, ei esimerkiksi puolisoni tai sukulaiseni. Asiaan vaikutti varmasti sekin, että kyseessä on ystävyyksieni joukossa varsin vähän aikaa sitten alkanut ihmissuhde, johon luottaminen on siksi hiukan vaikeampaa.

Pääasiallinen häpeän aiheeni oli, että jouduin tunnustamaan, etten olisi mitenkään pärjännyt yksin. Esimerkiksi kuumeessa ollessani minun on suhteellisen helppo pyytää toista käymään kaupassa, kun tiedän, että hätätapauksessa pystyisin itsekin sinne raahautumaan. Nyt kyseessä oli kuitenkin tilanne, jossa jouduin paljastamaan täydellisen avuttomuuteni toiselle ihmiselle, niin hetkellistä kuin se olikin. Sepä onkin jo ihan toinen juttu.

Kirjanpito

Unta: n. 8 tuntia välillä 4.00-12.00.

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: ei. Vietin noin 5 minuuttia parvekkeella ystävän tupakoidessa-

Yhteyksiä ihmisiin: kyllä.

Vapaapäivä.

Sää: harmaata ja kylmää.

Mieliala: Väsynyt mutta hyvä.

Kirjanpito

Unta: n. 10 tuntia välillä 2-12.

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: kyllä.

Yhteyksiä ihmisiin: kyllä.

Alkoholiannoksia: 4

Savukkeita: 3

Vapaapäivä.

Sää: harmaata ja kylmenevää.

Mieliala: Ahdistunut ja railakas. Lopulta aivan selvästi plussan puolella.

Sivuvaikutuksia

Eilen oli kaikkiaan varsin hyvä päivä. Vietin Suomen itsenäisyyspäivää eli (tuttavallisesti itsaria) lukemalla Anne Thériault'n esikoisromaania pyjamassa. Sää oli harmaa ja kirja täynnä raskaita asoita, se kun sattuu olemaan kuvaus Thériault'n vuosia sairastamasta masennuksesta. Oma korvieni väli oli sään harmauteen ja kirjan sisältämään mustuuteen verratuna miellyttävän kirkas ja olo oli väsynyt, mutta hyvä. Illan vietin ystävän luona kitaransoiton ja elokuvan merkeissä.

Olen tällä viikolla ottanut lavantautirokotteen. Se otetaan kolmena joka toinen päivä syötävänä kapselina. Eilen otin sarjan viimeisen. Minulla on pitkin viikkoa ollut jonkin verran rokotteen yleisiä sivuvaikutuksia, jotka muistuttivat ikävästi sekä mielialalääkitykseni sivuvaikutuksia että paniikkikohtauksen oireita - huimausta, sydämentykytyksiä ja vilunväristyksiä, muun muassa. Tämän lisäksi maha on ollut sekaisin, niin kuin salmonellarokotukseen toki kuuluu. Eilen illalla sivuvaikutukset iskivät sitten oikein kunnolla päälle kymmenen aikaan illalla eli juuri, kun olin lähdössä kotiin.

Huimasi niin, etten pysynyt kunnolla tolpillani. Säikähdin, mikä tietysti laukaisi myös paniikkioireita, jotka hankaloittivat fyysisiä oireita entisestään. Varsinaista kohtausta en onneksi saanut. Kotiinpääsyssä meni sitten kolmisen tuntia, vaikka kotiemme välillä on alle kilometri. 

Nyt aamulla jalat kantavat taas ja oireet tuntuvat muutenkin olevan ohi. Eniten oloa haittaa se, että häpeän oikein kunnolla sitä vaivaa, jonka eilen aiheutin ystävälleni. Makasin hänen sohvallaan, kieltäydyin jäämästä nukkumaan sille ja pyysin häntä taluttamaan minut kotiin, etten pökertyisi matkalla. Varsin kohtuullisia asioita hyvältä ystävältä pyydettäviksi, sanoisin järkeni äänellä. Silti olo on kuin pahemmankin kännisekoilun jälkeen. Absurdia.

Kirjanpito

Unta: n. 6 tuntia välillä 5.15-12.00.

Ruokaa: kyllä. Lounas neljältä, välipalaa kymmeneltä, iltapalaa vasta aamuyöllä.

Ulkoilua: vähän, mutta kuitenkin. 

Yhteyksiä ihmisiin: kyllä.

Vapaapäivä.

Sää: harmaata.

Mieliala: hyvä suurimman osa päivästä, illalla paniikkioireita ja muuta mukavaa (ks. itsenäinen blogaus aiheesta). Kokonaisuus juuri ja juuri plussan puolella.

5:11

Enkä ole nukkunut silmäystäkään. Hesari kolahti postiluukusta juuri.

Joulukalenteri

Tajusin juuri, että tänään on jo kuudes päivä joulukuuta, enkä ole huomannut avata yhtä ainutta luukkua joulukalenteristani. En vieläkään jaksa. Seinäkalenterin käänsin tänään marraskuulta joulukuulle.

Kirjanpito

Unta: seitsemisen tuntia välillä 1.30-9.30. Hyvää, aamusta katkonaista. Nukahdin helposti.

Ruokaa: kyllä.

Ulkoilua: kyllä.

Yhteyksiä ihmisiin: kyllä. 

Liikuntaa: kyllä. Mätkin palloa tenniskentällä. Tuntui enimmäkseen hyvältä.

Työpäivä: reilut kolme tuntia välillä 17-20.30, josta valtaosa Facebookissa.

Sää: vaihtelevaa, enimmäkseen kaunista. Pilviä, aurinkoa, räntää. -0 celsiusastetta.

Mieliala: vaihtelevaa. Kokonaisuus plussan puolella.

Diagnoosi: F41.2

"F41.2 Sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Tätä koodia pitäisi käyttää silloin, kun sekä ahdistus- että masennusoireita esiintyy, mutta kummatkaan eivät ole selkeästi hallitsevia eikä kumpikaan oiretyyppi ilmene niin laaja-alaisena, että se riittäisi erilliseen ahdistus- tai masennusdiagnoosiin. Kun sekä ahdistus- että masennusoireet ovat kyllin vaikeita oikeuttaakseen erilliset diagnoosit, käytetään niitä."

Tällaisen diagnoosin sain, kun tänä syksynä sain vihdoin hakeuduttua psykiatrin puheille. Psykiatrini mukaan diagnoosia F41.2 käytetään hyvin usein, kun tarvitaan uupumusdiagnoosi sairaslomaa varten - uupumus tai ylirasittuminen kun eivät ole virallisia diagnooseja.

Tämän lisäksi sairastan paniikkihäiriötä, mutta "paniikkihäiriötä ei pitäisi asettaa päädiagnoosiksi, jos henkilö kärsii kohtauksien alkaessa masennuksesta; silloin paniikkikohtaukset ovat todennäköisesti toissijaisia masennukseen nähden." Ja minähän sairastan. Ensi- ja toissijaisuudesta en tiedä muuta, kuin että olin ollut enemmän tai vähemmän masentunut muutaman vuoden, kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Siitä taas on aikaa viitisentoista vuotta.

Nyt olen 27-vuotias, ja siis sairastanut masennusta liki kaksi kolmasosaa eämästäni. Tajusin asian jäätyäni ensimmäistä kertaa elämässäni sairauslomalle mielenterveydellisistä syistä pari kuukautta takaperin.

Tässä blogissa kirjoitan mielenterveydestäni.

Kirjoitan pelkän nimikirjaimen takaa, koska haluan tässä blogissa puhua niin suoraan kuin suinkin pystyn.

Kirjoitan julkisesti, koska olen sekä päiväkirjaa että muita blogeja kirjoittaessani huomannut, millainen voima on sillä, että joku saattaa edes teoriassa lukea tekstini. Kirjoitan enemmän, huolellisemmin, perustellummin ja paremmin blogejani kuin yhtäkään päiväkirjaani koskaan.

Kirjoitan suomeksi, koska suomenkielisiä mielenterveysblogeja on edelleen varsin vähän, ja koska ne ovat enimmäkseen varsin huonoja. Onneksi poikkeuksiakin on (muun muassa tämä).

Haluaisin päivittää tätä blogia varsin säännöllisesti, mieluiten joka päivä. Toiveeni olisi, että kirjaisin päivittäin ylös vähintään, kuinka paljon olen edellisenä yönä nukkunut ja mihin kellonaikaan. Tämä kuitenkin lisäisi riskiä, että blogin päivittämisestä tulisi suoritus, mikä taas pilaisi koko jutun. En siis tee lupauksia saati aseta tavoitteita.